28. kesäkuuta 2018

Matka Saksan vanhimpaan kaupunkiin

Hallo! 
  
Päivät todellakin ovat vähenemään päin. Kyseessähän on viimeinen postaus, jonka täältä Saksasta kirjoitan. Huomenna on aika lähteä kotia kohti. Nyt kuitenkin kerron mitä kaikkea kivaa tein viimeisellä viikollani täällä Saksassa. 
  
 
25.6.2018 
Perheeni ei ollut suunnitellut mitään ylimääräistä ohjelmaa viimeiselle viikolle. Joten minulla oli luvassa maailman tylsimmät neljä päivää. No hetken mielijohteesta kuitenkin päätin ehdottaa, että voisimmeko käydä Saarbrückenin eläintarhassa.  
Maanantai iltapäivästä lähdimme Selman ja Lucien kanssa sinne. Minusta oli hauska, että kävin myös viime vuonna Kölnin eläintarhassa ja nyt täällä. Ehkä se on ikään kuin perinne. :D  
Eläintarha ei ehkä ollut niin kiva kuin viime vuonna, mutta tykkäsin reissusta kuitenkin. Voisin vaikka kuvien muodossa näyttää mitä eläimiä tarhassa tuli vastaan. 


  
26.6.2018 
Tiistai oli ehkä kivoin päivä koko Saksan reissuni aikana. Pari postausta aikaisemmin kerroin, kuinka olin tuon toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa Saarschleifessa. Nyt lähdimme Venlan ja hänen perheensä kanssa Saksan vanhimpaan kaupunkiin Trieriin.  

Matka alkoi aamulla parin tunnin ajomatkalla. Trierissä lähdimme kiertoajelulle hop on-hop off -bussilla. Kiertoajelun varrella pysähdyimme Amfiteatterissa ja kirkossa 
Tässä hieman maisemakuvia sekä kuvia nähtävyyksistä: 


  
Kiertoajelun jälkeen meillä oli kaksi tuntia aikaa shoppailla. Itse päädyin ostamaan vain karkkia ja sipsiä viemisiksi kotiin. Virhe oli ostaa suklaata, sillä ulkona oli 30 astetta lämmintä. Vanhemmilleni on nyt siis luvassa erittäin mielenkiintoisen muotoisia suklaita. :D 
 
Shoppailun jälkeen ajoimme Venlan houst-perheen isovanhemmille. Siellä söimme ja juttelimme. Vielä paluumatkalla poikkesimme jäätelökahvilassa. 
 

 
Tällainen oli minun reissu eläintarhaan ja Trieriin. Hieman haikein fiiliksin jätin Venlalle heipat eilen, sillä hänen oli aika lähteä takasin Suomeen. Itsekin pääsen onneksi ihan pian kotiin 
Seuraavan kerran kirjoitan Suomessa koosteen reissustani ja vähän mielipiteitä tämän vuoden vaihdostani. 
  
  
♥: Anniina