Jo ennen kuin saavuin Saksaan, Lina kertoi että olemme menossa Kaleon keikalle. En ollut ikinä kuullutkaan tästä bändistä, mutta kuuntelin pari biisiä (Pretty Girls & Way Down We Go) ja ne olivat ihan hyviä. Joten jäin sitten innolla odottamaan tulevaa keikkaa.
19.6.2017
Keikkapäivä! Aamu alkoi jälleen aivan normaalisti koulussa 07.50. Aineina mulla oli näiden äidinkieltä eli siis saksaa, politiikkaa eli vähän niinkuin yhteiskuntaoppia, fysiikkaa ja sellainen International Klasse tunti. Tällä International Klassella eli IKa:lla (a, koska se on tarkoitettu yläkouluikäisille) opiskellaan saksan kielioppia ja vähän niin kuin saksankielen alkeita. Siellä on oppilaita jotka eivät puhu saksaa äidinkielenään tai puhu sujuvaa saksaa. Siellä on tyyppejä eri paikoista mm. Lähi-Idän maista. Linalla oli silloin ranskaa.No päästiin koulusta 15.30, menimme kotiin syömään ja lähdettiinkin melkein heti ajamaan kohti Kölniä.
Lämppäri bändi
Kaleo
Keikan jälkeen menimme ottamaan kauniita kuvia auringonlaskussa Rhein-joen varrelle.
Kotona olimme vasta klo 22 aikoihin. Vuorossa oli siis super nopeat iltatoimet ja nukkumaan meno, koska aamulla oli taas herätys klo. 5.55.
Seuraavaksi onkin sitten luvassa postaus koulusta ja koulupäivistä. :)
♥: Anniina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti